SOITA MEILLE JA KYSY LISÄÄ: +358 9 8561 7177
Julkaistu 14.11.2017 16:19
PALEONTOLOGIT ANTHONY BARNOSKY ja Elizabeth Hadly kirjoittavat maapallon kohtaamista ongelmista kirjassaan Loppupeli. Onko maapallo keikahduspisteessä? (Vastapaino, 2017). Kirjan jokainen luku keskittyy yhteen ongelmaan: väestönkasvu, liikakulutus, ilmastonmuutos, nälkä, jano, saastuminen, taudit ja sota. Kirjan suurin ansio on siinä, että se onnistuu kuvaamaan, kuinka monimutkainen järjestelmä maapallo loppujen lopuksi on ja kuinka tapahtumilla voi olla yllättäviäkin seurauksia kuten alla oleva esimerkki osoittaa.
Kesä 2010 oli Suomessa ennätyslämmin. Niin oli myös Venäjällä, jossa kuumuus ja kuivuus johtivat vehnäsadon pienentymiseen ja ruuan vientihinnan nousuun. Useissa Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan maissa väestö oli kasvanut noin kolmanneksella 1990- ja 2000-luvuilla. Suurempi väestö yhdistettynä korkeampaan ruuan hintaan olivat aiheuttamassa vuoden 2011 arabikevättä, jonka yhtenä seurauksena oli Syyrian sisällissota ja sitä seurannut pakolaisaalto Eurooppaan vuonna 2015. Toki kehitykseen vaikutti moni muukin seikka, mutta esimerkki kuvaa hyvin sitä, millaisia seurauksia ihmisen aiheuttamalla ilmaston lämpenemisellä voi olla.
Kirjassa esiin nostetuista ongelmista suurimmat ovat väestönkasvu ja ilmastonmuutos. Muut ovat tavalla tai toisella niiden seurannaisia. Mitä näille kahdelle pääongelmalle sitten pitäisi tehdä? Väestönkasvun osalta ratkaisu on jopa yllättävän helppo. Tulevina vuosina valtaosa maailman väestönkasvusta tulee kohdistumaan Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan. Kuten muualla kehittyvissä maissa on nähty, paras keino hillitä väestönkasvua on naisten kouluttaminen.
ILMASTONMUUTOKSEN TORJUMINENKAAN EI ole rakettitiedettä: korvataan fossiiliset polttoaineet hiilineutraaleilla energialähteillä. Ratkaisun ydin on juuri hiilineutraalius: tärkeintä on pienentää CO2-päästöjä nopeasti ja esimerkiksi ydinvoiman käyttö siirtymäkauden ratkaisuna on aivan järkevää. Toki paras vaihtoehto olisi hyödyntää uusiutuvaa energiaa, mutta sen käyttömahdollisuudet ovat rajalliset, koska melkein kaikki maailman joet on jo valjastettu vesivoiman tuotantoon. Aurinko- ja tuulivoiman osalta ongelmaksi muodostuu sähkön varastointi, jota ei todellakaan ratkaista sähköautojen akuilla, vaikka jotkut markkinamiehet sellaista väittävätkin.
Kaikkein tehokkain keino CO2-päästöjen vähentämiseksi on energiatehokkuuden parantaminen. Nykyinen kaupallisessa käytössä oleva teknologia tarjoaa monia kustannustehokkaita ratkaisuja kymmenen tai 20 vuotta sitten valmistuneiden kiinteistöjen energiaremontteihin. Ilmanvaihdon ja valaistuksen modernisointi, lämmöntalteenotto ja lämpöpumput pienentävät paitsi kiinteistön energiakuluja ja CO2-päästöjä, tuottavat sijoitetulle pääomalle jopa kymmenien prosenttien tuoton. Tästä hyödystä vastuullinen kiinteistönomistaja voi sitten antaa osan lahjoituksena vaikkapa Naisten Pankille.
Juho Mäkelä
Talous- ja rahoitusjohtaja
EcoReal Oy
Tripla Workery West
Firdonkatu 2 T 84
FI-00520 Helsinki
Yliopistonkatu 50
FI-33100 Tampere
Tykistökatu 4
FI-20520 Turku
Markku Raatikainen
Asiakkuusjohtaja
+358 44 355 5666
Mari Lahikainen
Myyntipäällikkö
+358 50 471 0104
Verkkolaskuosoite:
OVT-tunnus 003727646194
Välittäjätunnus 003721291126