SOITA MEILLE JA KYSY LISÄÄ: +358 9 8561 7177

Pandemia pienentää hiilijalanjäljen – hetkeksi

Julkaistu 1.4.2020 10:00

Koko maailmassa tuntuu olevan tällä hetkellä vain yksi puheenaihe eli korona, joka on puhutellut ulkomaita jo monta kuukautta. Nyt se ravistelee meitä toden teolla myös Suomessa. Ajat ovat epävarmat, ja ympärillä on paljon huolta. Tässä hetkessä arkipäiväinen työ on monen osalta muuttunut. Töitä tehdään kotoa käsin jos mahdollista. Osalta työt ovat voineet loppua kokonaan ja toisilla työmäärät ovat räjähtäneet käsiin. Yhä useampi elää tavalla tai toisella enemmän hetkessä kuin koskaan aikaisemmin, sillä tulevaisuutta voi olla vaikea tai jopa mahdoton ennustaa.

Koronan myötä etätyö on lisääntynyt ja matkustaminen vähentynyt. On kiinnostavaa nähdä, millaisia vaikutuksia tällä kaikella on hiilijalanjälkeemme. Olemme jo lukeneet uutisia siitä, kuinka ilmansaasteet ovat vähentyneet niin Kiinassa kuin Euroopan metropoleissakin. Uudet ilmanlaatukartat osoittavat, kuinka typpipitoisuudet ovat rajusti pienentyneet Kiinassa sitten koronakriisin puhkeamisen. Typpipitoisuuksien pieneneminen voi lohduttaa juuri tässä epidemiatilanteessa, koska huono ilmanlaatu ja keuhkokuume voivat olla tappava yhdistelmä.

Kuten arvata saattaa, hiilijalanjälkemme on monella työpaikalla ja monessa kodissa pienentynyt automaattisesti koronakriisin myötä – ei ehkä yhtä radikaalisti kuin muualla maailmassa, mutta on se varmasti pienentynyt merkittävästi. Kriisin jälkeen on mielenkiintoista laskea, kuinka suuri vaikutus tällä kaikella on ollut päästöihimme. Lisäksi on epäselvää, millainen muutos päästöissämme tapahtuu kaiken tämän jälkeen. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, päästöjen väheneminen on vain hetkellinen ilmiö kuten aiemmissakin kriiseissä.

Jos päästöjen seuraaminen ja hiilijalanjäljen laskenta ei ole entuudestaan tuttua, olisiko sopiva aika tarttua haasteeseen? Ensimmäinen askel on tunnistaa omat päästölähteet ja arvioida niille lähtötaso. Esimerkiksi autolla ajetut kilometrit voivat olla kiinnostavaa dataa, kun kilometrejä vertaillaan normaalimman vuoden tasoon. Päästöjä on helpompi vähentää, jos mittaat, paljonko niitä syntyy. Huolellinen hiilijalanjälkilaskenta auttaa pienentämään myös kuluja. Me EcoRealilla autamme mielellämme niin koko yrityksen, rakennuksen kuin yksittäisen tuotteen hiilijalanjäljen laskennassa. Joko ryhdytään työhön?

 

 

Lilli Lehtinen
Vastuullisuusasiantuntija
EcoReal Oy

 

 

Artikkelissa mainitut palvelut