SOITA MEILLE JA KYSY LISÄÄ: +358 9 8561 7177
Julkaistu 22.8.2017 15:11
EcoReal » Ajankohtaista » EcoReal kasvaa vauhdilla
EcoRealin ensimmäinen toimintavuosi on ollut vahvaa kasvun aikaa. Vuoden aikana yrityksen henkilökunta on kasvanut neljästä kymmeneen asiantuntijaan. Yritys toimii energiatehokkuuden ja projektinhallinnan asiantuntijana ja palveluntuottajana kiinteistöalalla. Asiakkaita ovat kiinteistöjen omistajat ja käyttäjät.
EcoRealin palveluissa yhdistyy tarpeenmukainen valaistus, lämmitys, jäähdytys ja ilmanvaihto sekä tehokas uusiutuvan energian tuotanto. Samalla kiinteistön korjausvelka pienenee, ilmastopäästöt alenevat ja olosuhteet paranevat.
– Ensimmäinen vuosi on mennyt laskelmia paremmin, ja olemme saaneet mukavasti asiakkuuksia. Asiakkaita kiinnostavat energiatehokkaat talotekniset ratkaisut, vastuullisuus ja niistä koituvat säästöt. Lisäksi työympäristön olosuhteet koetaan yrityksissä tärkeänä asiana, mikä tarkoittaa esimerkiksi hyvää sisäilmaa, kertoo EcoRealin toimitusjohtaja Janne Rytkönen.
Kohteiden energiakatselmuksissa on löytynyt tyypillisesti 10–25 % energiasäästöpotentiaali, joka tarkoittaa vuositasolla jopa kymmenien tuhansien eurojen säästöä ja hiilidioksidipäästöjen vähenemistä.
Lisätietoja:
EcoReal Oy, toimitusjohtaja Janne Rytkönen, 040 532 2261
EcoReal Oy on vuonna 2016 perustettu palveluyritys, joka pienentää asiakkaiden energiakuluja sekä nostaa kiinteistöjen arvoa tuottamalla energiatehokkuuden ja uusiutuvan energian kokonaispalveluita vastuullisesti, luotettavasti ja tehokkaasti. Yhtiöllä on yhdeksän työntekijää ja heillä on monipuolinen osaaminen sekä pitkä kokemus kiinteistöjen rakennuttamisesta, ylläpidosta ja rahoituksesta. EcoReal edistää myös kiinteistöjen energiahallinnan digitalisaatiota kehittämällä IoT-teknologiaan perustuvaa Optiwise-sovellusta yhteistyössä Core Factory Oy:n kanssa. www.ecoreal.fi
Tripla Workery West
Firdonkatu 2 T 84
FI-00520 Helsinki
Yliopistonkatu 50
FI-33100 Tampere
Tykistökatu 4
FI-20520 Turku
Markku Raatikainen
Asiakkuusjohtaja
+358 44 355 5666
Mari Lahikainen
Myyntipäällikkö
+358 50 471 0104
Verkkolaskuosoite:
OVT-tunnus 003727646194
Välittäjätunnus 003721291126