SOITA MEILLE JA KYSY LISÄÄ: +358 9 8561 7177
Julkaistu 23.8.2019 06:00
EcoReal » Ajankohtaista » Neljän hengen energiaremonttien startupista kasvuyritykseksi ja 60 000 tCO2 päästöjä pois ilmakehästä
Tässä on EcoRealin kolmen vuoden hiilikädenjälki: 60 000 tonnia hiilidioksidia pois ilmakehästä. Näin paljon EcoReal on vähentänyt asiakasyritystensä elinkaarenaikaisia päästöjä kolmen vuoden aikana.
”Tämä on iso kädenjälki ja olen suuresti kiitollinen asiakkaillemme, että he ovat luottaneet meihin ja tehneet työtä kanssamme”, EcoRealin toimitusjohtaja Janne Rytkönen sanoo.
Energiatehokkuuden ja vastuullisuuden palveluyritys EcoReal täyttää tänään kolme vuotta. Sinä aikana yhtiö on kasvanut neljän hengen startupista 30 hengen kasvuyritykseksi. Pelkästään kuluvan vuoden aikana henkilöstön määrä on kasvanut yli 50 prosenttia. Liikevaihto on kasvanut samaa vauhtia ja ylittänee neljä miljoonaa euroa vuonna 2019.
EcoRealin toiminnan tarkoitus on pienentää ilmastopäästöjä ja varmistaa ihmisten terveelliset olosuhteet. Kiinteistöjen energiatehokkuuden lisäksi yhtiön palvelutarjonta on laajentunut kattamaan rakennuttamisen, teknisen manageerauksen ja vastuullisuuden palveluita.
Yritys laatii kansainvälisen standardin mukaisia GRI-vastuullisuusraportteja kaikille toimialoille.
EcoRealin Helsingin toimipiste on vielä jonkin aikaa Käpylässä, mutta yhtiö muuttaa uusiin, suurempiin toimitiloihin Pasilan Triplaan alkuvuodesta 2020. Yhtiöllä on toinen toimipiste Tampereen keskustassa ja kolmannen toimipisteen avaamista Turkuun suunnitellaan.
”Ilman edistyksellisiä asiakkaitamme näin nopea kasvu ei olisi ollut mahdollista. Palvelutarjonnan laajentaminen on usein lähtenyt liikkeelle asiakkaan ehdotuksesta. Olen myös tavattoman ylpeä asiantuntevista työntekijöistämme, jotka tekevät päämäärätietoisesti ja tinkimättömästi töitä niin asiakkaiden kuin ympäristön eteen”, toimitusjohtaja Janne Rytkönen sanoo.
60 000 tonnin CO2-päästövähennys vastaa noin 100 000 kerrostalokaksion vuotuista energiankulutusta.
Lisätietoja:
EcoReal Oy, toimitusjohtaja Janne Rytkönen, p. 040 532 2261
EcoReal Oy, viestintäpäällikkö Outi Toivanen-Visti, p. 045 351 8807
Tripla Workery West
Firdonkatu 2 T 84
FI-00520 Helsinki
Yliopistonkatu 50
FI-33100 Tampere
Tykistökatu 4
FI-20520 Turku
Markku Raatikainen
Asiakkuusjohtaja
+358 44 355 5666
Mari Lahikainen
Myyntipäällikkö
+358 50 471 0104
Verkkolaskuosoite:
OVT-tunnus 003727646194
Välittäjätunnus 003721291126